YHDEN JOUKON YHTYE TUSKIN HAJOAA AINAKAAN BÄNDIN SISÄISIIN RISTIRIITOIHIN
Entinen seiväshyppääjä Jouko Mäki-Lohiluoma hyödyntää urheilu-uraltaan perimäänsä koordinaatiokykyä Yhden Joukon Yhtyeessään. Hän soittaa yksin samanaikaisesti rumpuja (bassorumpu, virveli, hi-hat, aksenttipelti), bassoa, kitaraa, huuliharppua ja laulaa. Taustanauhoja tai rumpukoneita ei käytetä, vaan homma hoituu polkimilla ja vivuilla, sekä erikoiskitaralla, jossa on myös yksi bassokieli.
Mäki-Lohiluoma aloitti uransa 70-luvun lopulla. Hänelle on kertynyt n. 4000 keikan kokemus ja kuusi omaa pitkäsoittolevyä. TV:ssä bändiä on nähty vierailemassa viihdeohjelmissa ja nuortenohjelmissa. Keikkaohjelmistona on omia lauluja erinomaisine humoristis-liikuttavine teksteineen. Näihin ihmisten tarinoihin liittyy aavistus kristillisestä toivosta, joka näyttäytyy ikään kuin körttiläisessä hengessä: epäilystä lauletaan yhtä paljon kuin uskomisesta ja tekstien kysymykset jäävät vastauksia vaille.
Yhden Joukon Yhtyeen ohjelmistossa on myös runsaasti varhaisnuorille (7-13 v.) kirjoitettuja lauluja. Näissä teksteissä puhutaan Tarzaneista, hammasraudoista, etupulpetin tytöistä ja takapulpetin pojista, enkeleistäkin. Rivien välissä on yleensä jotain opiksi otettavaa ihmiseksi kasvamisen tiellä. Joskus bändi esittää myös lainabiisejä, esim. Hurriganesia.
Soitannollisesti Yhden Joukon Yhtye on lähinnä kantrirokkia. Yhtyeen kokoonpanosta johtuen soitto on aika pelkistettyä, mutta jäsenten välinen yhteissoitto on ehkä tarkinta mitä on kuultu ikinä. Eikä tämä bändi hajoa – ainakaan mihinkään pieneen riitaan. Merkille pantavaa Yhden Joukon Yhtyeen esityksessä on myös hyvä kontakti yleisön ja esiintyjän välillä. Sen Mäki-Lohiluoma rakentaa juttelemalla kuulijoilleen ja pelleilemällä lähinnä itsensä kustannuksella.
