

IHMEISTÄ SUURIN: STEELY WONDER
Kitee Steelband aloitti toimintansa syksyllä 1997 Keski-Karjalan kansalaisopiston ryhmänä. Ensimmäisenä vuonna bändissä oli viisi soittajaa ja vetäjänä toimi steelpannujen valmistaja Simo Tiainen. Aluksi ryhmä soitteli iloisia säveliä keskenään, mutta varsin pian alkoi esiintymiskutsuja tulla erilaisiin tapahtumiin ja vähitellen ohjelmistoakin kertyi calypsosta klassiseen, ja uusia nuoria soittajia liittyi joukkoon. Laukaan Lyömäsoitinfestivaaleilla Kitee Steelband soitti vuonna 1999. Syksyllä 2000 perustettiin Keski-Karjalan Steel Band-yhdistys ry soittoryhmän toiminnan tukemiseksi ja ylläpitämiseksi. Samana syksynä oli mukana jo 9-10 soittajaa, osa Rääkkylästä ja Tohmajärveltä, ja bändin nimikin muuttui Steely Wonderiksi.
Steely Wonderin nykyinen mutta elastinen kokoonpano:
sopraanopannut:Hannele Hakulinen, Mira Kostamo, Jesse Ojajärvi ja Mikko Kenonen
alttopannut:Niina Havukainen ja Petra Luukkainen
kitarapannut: Elisa Väistö ja Minttu Pirhonen
bassopannut: Maija Joensuu ja Tuula Tiainen
lyömäsoittimet: Esu Turunen, Henri Hukka, Simo Tiainen ja Kauko Leppänen
